perjantai 4. helmikuuta 2011

Työtön työmyyrä

Moi!

Aika on kulunut tohinalla, olen puuhastellut kaiken näköistä perussettiä niin ahkerasti, että blogipäivitykset ovat jääneet heitteille, aijaijaijaijai...

Jonkinmoinen työhaastattelu taitaa odotella nurkan takana, sitä ja muita oman alan hommia odotellessa ryhdyin työskentelemään kouluissa koulunkäyntiavustajan muodossa. On ollut todella mukavaa, tällä hetkellä vaikutan ylä-asteella, jossa ilmapiiri tuoksuu hyvältä ja oppilaat,,, no oppilaat ovat normaaleja ylä-asteikäisiä palleroita ;) Tätä työtä tehdessäni olen tullut itsekin siihen tulokseen, ettei työ tekemällä lopu. Kävin nimittäin ko tehtäviä silmällä pitäen haastattelussa eräänä torstaina ja jo seuraavalle päivälle oli työpaikka tiedossa. Eikä loppua näy, se on hyvä! No, mutta jotta tätä jaksaa, on tykättävä lapsista ja nuorista ja vielä kestettävä niiden metkut. Ja minähän tykkään ja kestän! :)

Ihanaa, kun alkaa talouskin taas hieman vihertämään, tosin lujemminkin olis voinut mennä jo vähän aikaisemmin, jos olisin tajunnut vierailla työkkärissä ja kelassa ajoissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Otinpas vielä yhden pikku lehtijutunkin harteilleni: Tarkoitus olis rustailla hyväntekeväisyyden muodossa kaikkea jännää Nepalista KIMPPU-lehteen.

Kaiken touhuilun lisäksi eräs meksikolainen tuttava päätti, että lennähtää Barcelonasta vierailulle tänne Suomen talveen. Tämän Gustavon kierrättäminen olis sitten vuorossa ens viikolla ja seuraavalla viikolla mulle pyllähtää pienen pieni mustavalkoinen chihuahua hoitoon reiluksi viikoksi... Kyllä mua nyt vähän jänskättää, ihan kummankin vieraan vuoksi, mutta hyvällä tavalla. Onhan se vaan kivaa kun on tuttuja otuksia maailma täynnä :)

Ja sit vielä lopuksi pikku pölinää hevosista, kuten tapana on ollut ;) Vuokraheposeni on muinoin opetettu nousemaan pystyyn kiristämällä ohjia ja puristamalla pohkeilla, yritäpä siinä sitten saada hevosta peruuttamaan (samoilla avuilla) :D Koska tiesin herrasen opit, lähinnä vain huvitti, kun etutassut eivät millään tahtoneet pysyä maassa. Turhautuessaan poikanen alkoi vimmatusti kuopia maata, mutta loppujen lopuksi me löydettiin kuin löydettiinkin se pakki jopa parin askeleen ajaksi, saldo oli siis mainio! :) Ja kyllä me vielä jonakin päivänä pystyynkin noustaan, varsinkin kun se näyttää niin helposti lähtevän käyntiin, mutta sen aika ei ollut vielä tänään...

Siinäpä sellaista tällä kertaa, heimoitsemp!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti